Ostoskorisi on tyhjä
Suomessa käsityönä valmistettu naisten uniikki, värikäs takki värien ystävälle. Tästä takista sekä sinä, että muut ihmiset ympärilläsi saavat ison kauhallisen arkipäivän väriterapiaa harmaankin päivän keskelle!
Takin päällikangas on siistikuntoista kierrätyspuuvillaa, joka on peräisin 60-70-lukujen aikakaudelta. Entisessä elämässään takin kangas on toiminut verhona, yhtenä osana sen aikakauden värikylläistä sisustusta. Kankaan pohjaväri on keskiruskea, raitakuvioinnissa kermanvalkoista, keltaista ja mustaa.
Takissa on paksumpi (100g) tikkivuori, joka sopii mainiosti sekä syksyyn että- ja talveen leudompiin keleihin. Välikerroksia lisäämällä takki on monikäyttöinen vaikka vuoden ympäri, myös talvitakkina. Edessä vetoketju ja vetoketjutaskut, kauluksellinen pyöreä huppu, hihansuissa piiloresorit.
Rintamuotolaskokset ja takakappaleen vyötärömuotolaskokset tekevät takista kauniisti päälle istuvan. Takki on malliltaan suhteellisen kapealinjainen ns. citytakki istutetuilla hihoilla. Helma on hieman A-linjainen.
Koko 38. Tarkistathan alta takin mitat vertaamalla niitä esim. johonkin toiseen, itsellesi sopivan kokoiseen takkiin. Yleensä koko on sopiva, kun oma rinnanympäryksesi on n.7-12 cm pienempi kuin takin mitat, lantion ympäryksessä väljyysvaraksi riittää vähempikin. Huomaathan, että takki on uniikkikappale, eli koon ollessa väärä, vaihtaminen toiseen saman kuosiseen takkiin ei valitettavasti ole mahdollista. Tarkistathan siis allaolevat mitat huolellisesti etukäteen.
Takin mitat :
Rinnanympärys 104cm
Vyötärö 93cm
Lantio 111,5cm
Olan pituus 12,8cm, hihan pituus 64cm
Hihan ympärysmitta kainalon kohdalta 38,5cm
Takin pituus keskeltä takaa niskasta helmaan 74cm
Hoito-ohjeet: 40 asteen pesu (tarvittaessa satunnainen 60 asteen pesu onnistuu myös esim. vaikeampien tahrojen poistamiseksi ), 2 pisteen silitys päällikankaan puolelta.